21 февраля 2014, 11:10

Kansankulttuurin uudet soundit

Kansankulttuurin uudet soundit

Kuten Buranovon mummot Euroviisuissa osoittivat, Venäjän pienten kansojen ja alkuperäiskansojen perinnekulttuuri vielä elää ja hengittää. Yksi parhaita keinoja lisätä kunnioitusta omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan on musiikki. Itse tekeminen, itseilmaisu.Pienten kansojen omat musiikkiyhtyeet ovat kiinnostavimpia venäjäläisiä yhtyeitä, ja niiden suosio kasvaa myös ulkomailla.
Monien aikuisten ja nuorten siteet juurinsa ovat kuitenkin katkenneet, monet eivät osaa kansansa omaa kieltä. Ja nyt ovatkin viimeiset hetket: perinnekulttuuri häviää muuten viimeisten taitajiensa mukana. Kulttuuria ja kieltä ei voida säilyttää vain museoiden. Kulttuurin tulee elää, uudistua ja olla osa arkipäivää. On alettu järjestää perinnefestivaaleja, elvyttää paikallista pakanauskontoa, harjoitella käsityötaitoja ja kerätä vanhoja lauluja. Ja esittää vanhoja uudella tavalla, ja tehdä uusia.


Arkangelin alueen nukkejen tekoa voi opetella perinnekäsityökoulussa. Samanlaisia perinnekulttuurin keskuksia on avattu myös Venäjän pienten kansojen keskuuteen

Alkuperäiskansojen kielenopetusta on pyritty lisäämään ja kiinnostusta omiin juuriin herättelemään. Tämä tie on vielä alussa, mutta varmasti Buranovon mummojen kaltaiset inspiroivat esimerkit lisäävät kiinnostusta omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan. Mutta pelkkä kiinnostus ei riitä. Tarvitaan myös toimia alueiden ja koko Venäjän johdolta. Panostuksia kieltenopetukseen, kulttuurityöhön, asenneilmapiirin vapautumista. Nyt esimerkiksi Karjalan alueella tilanne ei näytä hyvältä kun kielenopetusta supistetaan.
Toivottavasti kielenpuhujat pitävät pintansa. Tukea pienet kansat saavat parhaiten juuri toisiltaan. Tästä syystä suomalais-ugrilainen sukukansayhteistyö on tärkeää. Ja ei kiinnostus perinnekulttuuria kohtaan koske vain vähemmistökansojen jäseniä: yhtälailla siitä saavat iloa niin valtavenäläiset kuin me suomalaisetkin.
Suurin haaste on saada venäläistyneet, usein amerikkaa ihannoivat nuoretkin kiinnostumaan juuristaan. Juuri musiikki ja taide ovat hyviä keinoja elvyttää ja uudistaa perinteitä ja luoda elävää, uutta kansankulttuuria. Etninen musiikki saa uusia muotoja etnopop- rap- ja neofolk-yhtyeiden kautta . Buranovon mummojen lisäksi kannattaa tutustua myös siihen, miten nuoret perinteistä ammentavat.
Omia suosikkejani ovat seuraavat yhteet. Kommentoi, mikä on oma suosikkisi, tiedätkö muita yhtyeitä?
Buranovskie Babushki
Udmurtian mummokuoro esittää perinteisiä lauluja sekä tunnettuja rock-kappaleita udmurtiksi.
Moon Far Away
Arkangelin alueelta ponnistava electro-rituaalista neofolkia esittävä kokoonpano ammentaa pohjoisen Pomorin-lauluista.
Melnitsa
Folk-rock yhtye, joka yhdistää venäläisiä kansanmusiikkielementtejä eurooppalaiseen perinteeseen.
Etno-Trio Troitsa
Valkovenäläinen yhtye koottiin keräämään valkovenäläisiä maaseudun kansanlauluja.
Etno-Fusion Project «GROONYA»
The Dimitri Pokrovsky Ensemble
Ensimmäisiä artisteja jotka alkoivat kerätä perinteisiä lauluja ja esittää niitä nykymusiikin keinoin.
Amoc
Suomen saamelainen räppäri, joka räppää inarinsaameksi
Sattuma
Karjalan- ja suomenkielistä folkkia
Santtu Karhu
Rokkia karjalasta, karjalaksi.
Zarni An
Komilainen perinneyhtye
Silent Woo Goore
Udmurtialainen rock-yhtye

Kaisa Vainio
Kulttuuriantropologi ja venäjäntutkija, joka on etnisen -ja perinnemusiikin suuri fani

venajaseura.com