Opiskeluaikoina olin töissä venäläisillä lastenleireillä. Siellä lapset ja ohjaajat puhuivat usein sikäläisistä lastenelokuvista, -kirjoista ja -lauluista. Tajusin, että rajan tällä puolella kasvaessa on jäänyt paitsi siitä, mikä itäpuolella kasvaneille ikätovereille on ollut arkipäivää! Tämä tietty vaikeutti ihan tavallisen jutustelun ymmärtämistä. Meneehän sitä sekaisin myös suomea opiskeleva ulkomaalainen, jos puheessa ohimennen viitataan Histamiiniin tai vaikka Uuno-elokuviin. Mitä teki ahkera kielenopiskelija? Palasi ajassa taaksepäin ja ainakin yritti tutustua lapsuudessa menetettyihin hauskuuksiin!
Joitain neukkupiirrettyjä Suomessakin aikoinaan näytettiin. Kirjan muodossa meillä tunnetaan parhaiten varmasti Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira. Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä Muksis (Tsheburashka) seikkailevat myös Uspenskin kirjoissa ja niistä tehdyissä animaatioissa. Melkein kaikki suomalaisetkin tietävät laulun Minä soitan harmonikkaa, eli Krokotiili Genan laulu, joten tuo animaatio on varmasti joskus esitetty suomeksi.
Neuvostoliitossa tehtiin omia piirrettyjä elokuvia myös ulkomaalaisista saduista. Tottumattoman silmään Milnen Nalle Puhin venäläisversio Vinni-Puh näyttää vieraalta. Se on asteen surumielisempi kuin Disney-versio. Pinokkiosta (A. Tolstoin muuntelema kertomus, jonka päähenkilön nimi on Buratino), Katto-Kassisesta ja monista muistakin on tehty rajan takana omat elokuvat.
Neuvostoliittolaisista ja venäläisistä animaatioista kannattaa katsoa myös ainakin Bremenin soittoniekat ja Nu, pogodi! (Odotas vain!), jossa susi jahtaa epätoivoisesti jänistä. Sanoja viimeksimainitussa ei paljoa tarvita, joten se sopii hyvin myös suomalaislapsille.
Tehdäänhän Venäjällä uusiakin lastenohjelmia ja elokuvia, tietokoneanimaatioita ja kaikkea. Nykyään on tosi kätevää, kun näitä voi katsella netistä helposti! Ennen piti raahata filmejä ja levyjä aina Venäjän-matkoilta ja piilotella niitä tullimiehiltä… (Tai enhän minä oikeasti koskaan sellaista!)
Venäjän oma “Pikku kakkonen” taitaapi olla Spokoinoi notshi, malyshi eli Hyvää yötä, pienokaiset. Se on tullut telkkarista jo vuodesta 1964 lähtien.
Tiia Moilanen
Kirjoittaja on ollut tekemisissä Venäjän kanssa lukioajoista lähtien, eikä ole vieläkään päässyt eroon