Äskettäin alkoi odotettu näyttelijä Ville Haapasalon uusin matkasarja: Suomensukuiset 30 päivässä. Kun aikaisemmin Haapasalo seikkaili pitkin Siperian rataa ja Silkkitietä, nyt liikutaan tuttujen — ja silti niin tuntemattomien sukukansojemme parissa. Matkan varrella tulevat tutuksi marit, komit, ersät, moksat, udmurtit, hantit ja mansit. Vaan kuinka on meidän oman suomalaisen kansanperinnetuntemuksemme kanssa?
Useimmille nämä kansat ovat tuttuja vain yläasteen äidinkielentunnilta – jos sieltäkään. Kielisukulaistemme perinteissä on paljon meillekin tuttuja aineksia – kansansadut ja myytit sisältävät paljon yhteistä suomalaisen kansanperinteen kanssa. Esimerkiksi tuttu vanha uskomus siitä, että jos hämähäkin tappaa, se johtaa jonkun läheisen kuolemaan- löytyy myös komeilta. Karhun merkitys myyttisenä eläimenä on kaikille sukukansoillemme yhteinen, samoin ajatus maailmanpuusta ja maailman itsensä syntyminen vesilinnun munasta. Meilläkin on muinoin kunnioitettu ja rukoiltu pyhiä puita ja viety ruokalahjoja haltioille.
Suomessa tämä kaikki on kaukaista historiaa, mutta naapurin kansojen parissa paikoin vielä elävää kulttuuria. Monet näistä pienistä kansoista tekevät nyt paljon töitä vaaliakseen ja elvyttääkseen perinteitään. Mutta kuinka moni nykysuomalainen tuntee suomalaista perinnekulttuuria? Kuinka moni osaa sanoa mitä on suomalainen muinaisusko? Suuren kansanosan keskuudessa koko suomalainen perinne ja historia kiteytyy muutamaan asiaan: Suo, kuokka ja Jussi. Talvisota ja Joulupukki. Eikö muistimme riitä kauemmas? Ehkä meidänkin olisi syytä ahkerammin vaalia ja opiskella näitä perinteitä, opettaa lapsillemme ja kunnioittaa osana omaleimaista kulttuuriamme. Rajantakaiset ystävämme näyttävät hyvää esimerkkiä.
Suomalais-ugrilaisten kansojen todellisuus Venäjällä on kuitenkin muutakin kuin lastenloruja ja koreita pukuja. Moni kansa ja kieli on lähellä häviämistä. Lapset eivät välttämättä opi kansansa kieltä, vanhat tavat unohtuvat ja pienet kansat venäläistyvät. Joitakin valonpilkahduksia on, ja kansalaisjärjestöt tekevät työtä kansojensa hyväksi. Neuvostoaikaiset venäläistämistoimet olivat monille kansoille kohtalokkaita. Eikä nykyaika ole aina sen helpompaa. Venäjän hallinnon nykyinen agenda näyttää uusimpien merkkien (uusimpana mm. kulttuuriministeri Medinskin puhe suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa) mukaan olevan se, että sukukansojen kansallinen herääminen sekä keskinäinen kansallinen, ja etenkin kansainvälinen yhteistyö on uhka Venäjän kansalliselle yhtenäisyydelle. Sitä suuremmalla syyllä Suomen on oltava sukulaiskansojemme tukena ja ystävinä. — Sitäpaitsi, mekin tarvitsemme heitä, ehkä jopa enemmän kuin he meidän apuamme.
Kaikesta huolimatta, onnea ja menestystä sukulaisillemme itärajan taakse. Lähdetään Haapasalon matkaan noille seuduille, jonne harva meistä pääsee koskaan itse.
S
arja on alkanut Yle Teemalla 2.1.2013. http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/suomensukuiset-30-paivassa
Kaisa Vainio
Kirjoittaja on kulttuuriantropologian opiskelija ja mytologia- ja kansanperinneharrastaja, joka matkustaisi mielellään itsekin Venäjän syrjäisiin kolkkiin katsomaan, miltä elämä siellä näyttää.