On yleisesti tiedossa, että venäläiset rakastavat juhlia. Monet juhlapäivät muistuttavat neuvostoajan suurista saavutuksista, monet ovat kansainvälisiä. Aina löytyy syy juhlaan.
Aivan oma lukunsa venäläisessä juhlaperinteessä ovat ammattikuntien juhlapäivät. Käytännössä, lähes jokaisella ammattiryhmällä on oma juhlapäivänsä, minkä tarkoitus on kunnioittaa ammattikunnan edustajien tekemää tärkeää työtä. Tämä ei tietenkään ole vapaapäivä, mutta työpaikalla päivää juhlistetaan ja juhlia jatketaan usein työporukalla yöhön saakka. Seuraavakin päivä taidetaan ottaa monella työpaikalla hieman rennommin.
Minäkin pääsin juhlimaan ystävän ammattijuhlaa, lakimiesten juhlapäivää 3.12. Ystäväni on sikäli mainiossa asemassa, hän työskentelee lakimiehenä poliisilaitoksella, joten hän saa juhlia molempia- lakimiesten ja poliisien juhlapäiviä. Juhlatunnelma oli illalla baarissa niin railakas, että päätin lähteä jo puolenyön aikaan kotiin,olihan kuitenkin tavallinen arki-ilta.
Kotiin en päässytkään niin helposti kuin kuvittelin: meidän ja naapurin yhteisen oven edessä, rappukäytävässä, makasi sammunut mies. Heräteltyäni viinanhajuisen naapurinsedän, tohdin esittää huvittuneen kysymyksen: «Saanko kysyä… Satutteko olemaan lakimies?» Tähän vastaus oli myöntävä, ja perheenisä häpeissään siitä, että kun hän ei yleensä juo tällä tavalla. Sattuuhan sitä ja pitäähän ammattikunnan ylpeyttä juhlia. Autettuani naapurin asuntoonsa sovimme, että nolo sattumus saa olla meidän salaisuus.
Kirjoittaja voi viettää ammattiryhmien päivistä toistaiseksi vain Tatjanan päivää, opiskeljoiden muistopäivää. Mutta joskus tulevaisuudessa juhlii ehkä kulttuuri- ja taidetyöntekijöiden, slaavilaisen kielen ja kulttuurin asiantuntijoiden tai tiedemiesten kanssa.