Oli vuoden 2006 heinäkuu, kun näin ensimmäisen kerran isäni lapsuuden kaupungin Sortavalan. Sain houkuteltua siskoni mukaan matkalle ja tottumattomina Venäjän-matkaajina valitsimme matkustustavaksi seuramatkan. Olin käynyt Venäjällä vain kerran aiemmin, silloisessa Leningradissa ja kaikki oli uutta ja eksoottista. En tiennyt mitä odottaa, sillä silloin en vielä ollut tutustunut kaupunkiin edes vanhojen kuvien välityksellä.

Yövyimme hotelli Sortavalassa ja siitä oli lyhyt matka kaupungin keskustaan ja tori oli aivan hotellin vastapäätä. Kuljimme kaupunkia ristiin rastiin ja tuntui kuin olisin kulkenut siellä ennenkin. Se tuttuus hämmensi mieltä, enkä saanut kyllikseni vanhojen talojen katselemisesta. Pahoin ränsistyneenäkin Sortavala näytti kauniilta kaupungilta. Noin pieneen kaupunkiin on helppo tutustua myös jalkaisin ja siten näkee enemmän kuin linja-autossa kaupungin esittelykierroksella.

Työnnyimme rohkeasti pieniin liikkeisiin, joiden myyjät eivät kyllä ilmeistä päätellen vaikuttaneet ollenkaan ilahtuvan turistien tulosta. Katsekontaktin saaminen oli useimmiten melko mahdotonta. Torilla sen sijaan myyjät olivat toista maata. Siinä tehtiin kauppaa osin suomen kielellä ja loput viittomalla. Kaikesta päätellen he olivat tottuneet kaupantekoon turistien kanssa.

Yritimme etsiä isän kotitaloa, mutta sillä reissulla se jäi vielä selvittämättä. Myöhemmin sain selville, että talo, joka oli sijainnut aivan Sortavala-hotellin lähistöllä, oli tuhoutunut tulipalossa jatkosodan aikaan. Olen käynyt kaupungissa useita kertoja tuon ensimmäisen reissuni jälkeen ja opittuani vähän venäjän kieltä, myös löytänyt kaupungista monta etsimääni osoitetta.

Sukututkimus sai minut kiinnostumaan Sortavalasta ja kaupungissa käyntini ovat taas innostaneet tutkimaan aina vain lisää. Uskon, että monet evakoiden jälkeläiset tekevät tulevaisuudessakin noita kotiseutumatkoja luovutettuun Karjalaan.  Paljon on puhuttu viisumivapaudesta ja sen vaikutuksesta lähialueen matkailuun. Osa suomalaisista, varsinkin rajan pinnassa asuvat, vastustaa sitä. Toisaalta se helpottaisi meidän Karjalan kävijöiden kulkemista ja venäläisten tuloa tälle puolen rajaa.

Kirjoittaja pitää erityisesti Sortavalan vanhoista puutaloista, joilla olisi monta tarinaa kerrottavana

http://www.venajaseura.com/blogi/ensimmaista-kertaa-sortavalassa