Muutama vuosi sitten muutimme mieheni kanssa Pietariin. Olin saanut hyvän työpaikan ja hän muutti mukanani. Minulle asuminen Venäjällä ei ollut ollenkaan uusi asia, mutta miehelle se oli ensimmäinen kerta. Hänelle Venäjän vuodet olivat aikamoinen koulu, jossa kulttuurierot ja venäläinen tapa tehdä asioita tulivat usein kantapään kautta tutuiksi.
Uudessa asunnossa ensimmäiset viikot ovat varustautumisen aikaa. Kun muuttolaatikot on purettu ja omat tavarat löytäneet paikkansa uudessa kodissa, usein saa huomata, että jotain ehdottoman tärkeää on jäänyt pakkaamatta. Meillä se oli siivousvälineet. Moppi.
Eräänä arkipäivänä, kun olin töissä, päätti mieheni tehdä moppihankinnan. Hän meni asuntomme lähellä sijaitsevaan kodintarvikeliikkeeseen, jossa arveli moppeja olevan myytävänä. Kauppa oli sellainen vanhanaikainen kivijalkamyymälä, jonne mentiin muutama askel alaspäin jalkakäytävältä kellariin. Ei siis mikään ilmastoitu itsepalvelurautakauppa valtaväylän varrella. Muutamalla silmäyksellä puolisoni havaitsi moppeja olevan myytävänä ulko-ovelta vasemmalle sijaitsevalla osastolla. Siis sinne.
Katon rajassa olevien likaisten ikkunoiden läpi sihtaavassa valossa näkyi läjä ämpäreitä ja niiden vieressä moppeja varsineen. Ämpäreitä oli usean värisiä ja moppeja samoin. Moppitaivas! Mies alkoi valita mieleisiään välineitä rauhassa. Hän päätyi valkoiseen ämpäriin ja keltaiseen moppiin. Hän keräsi valintansa käsiinsä ja oli lähdössä kohti viereisessä salissa olevaa kassaa.
Samalla silmänräpäyksellä, kun hän otti ensimmäisen askeleen ämpäri ja moppi kainalossaan, tarttui jostakin takavasemmalta vanhan naisen käsi siihen samaan mopinvarteen! Alkoi taistelu. Kumpikin vuorollaan veti itseään kohden tätä samaa mopinvartta kuin se olisi ollut ainoa pelastusrengas uppoavassa laivassa. Mies mutisi suomeksi, että hän näki tämän ensin, irrota nainen. Onhan tuossa noita moppeja. Ota oma, tämä on minun! Nainen pajatti äänekkäästi venäjäksi jotain, mitä venäjää taitamaton mieheni ei ymmärtänyt.
Taistelu kesti aikansa ja päättyi kolmannen henkilön väliintuloon. Hän otti ripeällä otteella mopin molemmilta pois ja antoi tilalle miehelle paperilapun, johon oli kynällä kirjoitettu 2385 r ja sanoi taikasanan KASSA.
Kuin lamppu olisi syttynyt miehen pään yläpuolella ja hän tajusi homman juonen: tavaraan ei saa koskea, ennen kuin se on maksettu! Hän marssi päättäväisenä kassalle, maksoi ostoksensa ja palasi takaisin kuitin kanssa. Hän sai moppinsa, nousi muutaman askelman päästäkseen ulos kellarikaupasta katukäytävälle ja nauroi katketakseen koko matkan kotiin.
Kirjoittaja ei pidä siivoamisesta, mutta vuosienkin jälkeen tulee aina välillä yllätetyksi Venäjällä.