Matkustin kesäkuun lopussa Suomesta Uralin liepeille Udmurtiaan. Keli oli koko matkan ajan helteinen, joten jäätelöä piti saada aina kun mahdollista. Tässä tulokset viiden jäätelön pikatestistä.
CCCP
Testi alkoi Neuvostoliiton nimikkojäätelöllä. Tämä klassikkopuikko tarttui mukaan Pietarin päärautatieaseman liepeiltä, mutta myöhemmin havaitsin sen kuuluvan vakiovarustukseen lähes kaikissa pakastealtaissa kautta maan.
En tunne tarkkaan CCCP-jäätelön historiaa, mutta se tihkuu nostalgiaa niin pakkauksen, muodon kuin maun osalta. CCCP on soikea suklaakuorrutteinen vaniljapuikko. Takuuvarma valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen, lapselle ja aikuiselle. Erikoisuuksia etsivän ei kannata CCCP:tä valita, sillä käytännössä se on vain suurennettu vanilja-Eskimo.
La Fam
Moskovan öiseltä asemalaiturilta ostin La Fam-tuutin, jonka makuna oli creme brule. Pakkaus on keltaisen kiiltävä ja moderni. Koko jäätelössä tuntuivat läntiset vaikutteet, tuutissa oli suklaahuntu ja vohvelin pohjalla suklaatuppi. Hyvä ja täyttävä jäätelö, joskaan creme brule ei jäätelömakuna ole yhtään niin eksoottinen kuin miltä kuulostaa.
Malvina
Malvina-jäätelöitä saa ainakin vaniljan- ja suklaanmakuisena. Myös sinitukkainen Malvina on hyvin perinnetietoinen ”plombir”, kermajäätelö. Itse maistelin pikarivohvelissa olevaa jäätelöpalloa suklaanmakuisena. Malvinasta ei saa hyvällä tahdollakaan mitään vow-efektejä, mutta jäätelön perustehtävät, viilentämisen ja energianannon, se eittämättä 30-asteisella Kirovin kaupungin asemalla täytti.
Magnat
Magnat-puikon on helppo päätellä olevan monikansallisen Magnum-sarjan Venäjän sukulainen. Tähän viittaavat niin nimi, ulkomuoto fontteja myöten sekä sisältö. Ja myös hinta: magnaatti oli testin selvästi kallein jäätelö. Balezinon aseman pakastealtaassa se maksoi 70 ruplaa (n. 1,70 €), kun muuten kokeillut jäätelöt maksoivat 20-50 ruplaa (n. 0,5-1€) ja Suomen hintatasoa siten huomattavasti halvempia. Kyllä Magnat toki myös sisällöllisesti erosi muista jäätelöistä, etenkin paksun suklaakuorensa kohdalla. Makuna oli persoonallisesti pistaasi (фишташка), joka näytti muutenkin olevan erittäin suosittu jäätelömaku. Väri oli vihreä ja jäätelön seassa oli pehmeitä pistaasin paloja.
Drakosha
Drakoshan – eli Pikku lohikäärmeen – söin matkani päätepisteessä Udmurtian Izhevskissä. Se oli paikallisen Udmurtski-jäätelötehtaan tuotantoa. Venäjän pakastealtaissa on siis kaikessa sovussa paikallisia (Drakosha), yleisvenäläisiä (CCCP) ja monikansallisia (Magnat) merkkejä. Drakosha oli hyvä pistaasituutti, jossa pistaasit oli suurina, pehmeinä palasina mukana. Venäläisille tuuteille tyypillisesti vohvelin reuna ulottui jäätelöpalloa huomattavasti korkeammalle, josta tulee ainakin ensimmäisillä kerroilla huijatuksi tulemisen fiilis.
Yhteenveto
Venäläiset yksittäispakatut jäätelöt ovat poikkeuksetta hyviä ja kokeilemisen arvoisia. Testin parasta on kuitenkin vaikea arvioida, sillä jäätelöt tuntuivat hyvin tasalaatuisilta, eikä mikään niistä erottunut massasta. Tämän pienen testin perusteella venäläinen jäätelömaku on hyvin konservatiivinen ja käsittää neljä perusmakua: vanilja, suklaa, creme brule ja pistaasi. Vaikka kaksi jälkimmäistä kuulostavat suomalaiseen korvaan eksoottisilta, maku molemmissa on hyvin mieto. Vaikea on kuvitella, että pakastealtaista mitään tropical cola- tai hot liquorice- makuja löytyisi. Toisaalta eräs matkatoverini löysi Kirovista kiivijäätelön, jota en harmikseni enää myöhemmin missään nähnyt.
Mutta kuten aina, parhaat jäätelöelämykset saa irtojäätelöstä. Suomen mallisia katukioskeja ei kuitenkaan ainakaan minun reitilleni osunut. Udmurtian Alnashin kylässä kuitenkin eteen tuotiin lasipikarissa ihanaa vaniljajäätelöä ja marjahilloa. Sen parempaa herkkua ei helteessä voi kuvitella.
Mikä on sinun suosikkisi venäläisistä jäätelöistä?
Riku Savonen
Aina herkkujen perään.