Venäjällä matkatessa kaikkein antoisin matkustustapa on juna. Enkä tälläkertaa puhu nopeasta Helsinki-Pietari välin Allegrosta, enkä kuuluisasta Trans-Siperian rautatiestä, vaan ihan tavallisista kunnon pitkänmatkan junista.
Ensimmäinen junakokemukseni oli matka Pietarista Arkangeliin, 25 tuntia. Matka Arkangelista  Murmanskiin oli vain hieman pidempi, 30 tuntia. Pietarista Komin tasavallan pääkaupunkiin Syktyvkariin matkustin tänä kesänä peräti 37 tuntia. Venäläinen pitkänmatkanjuna ei ole mikään pendolino, vaan matkaa tehdään hidasta, mutta varmaa vauhtia, pysähdellään kaikilla maitolaitureilla ja nostalgisilla väliasemilla, pysähdysten kestäessä jopa tuntikausia. Mutta, toisin kuin Suomessa, juna tulee varmasti ja ajallaan perille. Vanhoja venäläisiä vetureja eivät lannista pakkanen, lumi tai helle. Matkanteko on hauskaa ja rentouttavaa, eikä tarvitse pelätä henkensä puolesta kuten vanhoissa lentävissä säilykepurkeissa joita Venäjällä kutsutaan lentokoneiksi.

Junalippuja voi varata etukäteen internetistä. Monet ulkomaiset palvelut tarjoavat lippuja internetissä, mutta hinnat voivat olla jopa moninkertaiset. Venäjää osaavat voivat varata lippunsa suoraan Venäjän rautateiltä. Vähimmällä vaivalla lipun saa ostaa suoraan asemalta, mutta silloin lippua ei ehkä saa haluamalleen päivälle. Halpaa junamatkustus on joka tapauksessa verrattuna Suomen hintoihin. Lipun voi varata joko hyttiin (2- tai 4 hengen) tai «platskartaan». Itse valitsen aina platskartan, sillä se on halvin vaihtoehto, ja tietysti hauskin yksin matkustavalle henkilölle. Platskarta on vaunu, jossa makuupaikat on jaettu 6 henkilön «loosheihin». Kaikista huokein vaihtoehto on ”Obshii vagon”, jossa makuuvaunuun myydään pelkkiä istumapaikkoja. Sinne sitten ahtaudutaan kuka minnekin, ja jos käy oikein tuuri ja vaunu ei ole liian täysi voi yöllä laittaa pitkäkseen ylähyllylle.

Platskartan paikoista voi valita joko ylähyllyn tai alahyllyn, tai käytäväpaikan. Käytäväpaikkoja pidetään usein huonoimpina, ja niihin joutuu usein tyytymään matkustaja, joka ei ymmärrä varata lippuansa 45 päivää ennen lähtöpäivää, kun liput tulevat myyntiin. Juuri junassa huomaa venäläisen ja suomalaisen kansanluotoon eroavaisuudet. Kun suomalaiset istuvat hiljaa junan penkeillä puhuen korkeintaan matkapuhelimiin, venäläiset puolestaan tutustuvat nopeasti matkakumppaneihinsa. Pian jutellaan jo kuin vanhat tutut, jaetaan eväitä ja halutaan kuulla kaikki harvinaisesta suomalaisesta matkaajasta. Tällainen sosiaalinen kokemus on suomalaiselle aika eksoottinen, ja se on oikeastaan yksi parhaita asioita Venäjällä matkaamisessa.

Jotta matka sujuisi mukavasti, kannattaa valmistautua oikeanlaisin varustein. Venäläisille on tietenkin itsestään selvää, miten junassa ollaan, mutta itsellä siitä ei tietenkään ollut minkäänlaista aavistusta ensimmäisellä matkallani. Ystävälliset matkakumppanit ja vaunuemäntä auttoivat tyhmää ulkomaalaista. Junaan mennessä passi ja matkalippu näytetään jo junan ovella vaunuemännälle. Matkalaukut nostetaan yhteisvoimin korkealle ylähyllylle tai piilotetaan alimpien vuoteiden alle. Vaunuemäntä on parhaimmillaan herttainen ja huolehtiva, mutta usein myös hyvin tietoinen arvostaan. Hänen auktoriteettinsa varaan voi laskea myös sen, että yöllä saa nukkua rauhassa muiden matkustajien metelöimättä. Hän jakaa matkustajille liinavaatteet, jotka jokainen laittaa itse omalle paikalleen. Setti sisältää 2 lakanaa, pikkupyyhkeen ja tyynyliinan, jotka pitää palauttaa henkilökohtaisesti matkan loppupuolella.

Jokaisen paikan varustukseen kuuluu karkea villahuopa, joka onkin tarpeen: junavaunussa kun voi olla ainoastaan joko liian kylmä, tai liian kuuma. Kun liinavaatteet ovat paikallaan, venäläinen vaihtaa itselleen matkavaatteet eli mukavan oloasun ja laittaa jalkaansa sisäkengät, eli «tablotshkit». Vaikka vaunuemäntä siivoaisikin ahkerasti, ei junan puhtauteen aina voi luottaa. Varsinkin vessassa käydessä korkeapohjaiset sisäkengät ovat pelastus. Vessan käyttö voi olla hankalaa, mutta siitäkin selviää. Reisilihakset saavat harjoitusta, kun yrittää istua, tai olla istumatta pytyllä venäläiseen tyyliin. Hanan käyttö vaatii hoksottimia. Se ei nimittäin aukea kääntämällä nappuloita, vaan painamalla hanan suuta alhaalta käsin. Itselleni tämä oli täysi mysteeri pitkään. Kannattaa pysyä myös valppaana wc:n toiminta-ajoista. Kun lähestytään suurempia kaupunkeja, alkaa ”zanitarnaja zona”, wc voidaan sulkea jopa useiksi tunneiksi.

Pysähdysten kesto asemilla vaihtelee aina kolmesta minuutista tunteihin, Siperian junassa jopa vuorokauteen. Tällaiset paussit antavat hyvin mahdollisuuden päästä verryttelemään ja tutustumaan radanvarsikaupunkeihin. Erään kerran vietin iloisen iltapäivän Komin Mikunissa junaseurueeni kanssa. Tutustuimme kaupungin kaikkiin nähtävyyksiin, kävelimme melkein kaikki kadut läpikotaisin, söimme jäätelöä, otimme valokuvia ja pidimme hauskaa. Olemme vieläkin yhteydessä toisiimme silloin tällöin.

Perinteisemmin aikaa junassa voi kuluttaa matkakumppaneiden kanssa rupatellen, maisemia katsellen, nukkuen, lukien tai syöden. Venäläisillä on usein eväänä pala juustoa, leipää, keitettyjä kananmunia, hedelmiä, tomaatteja, teetä sekä erilaisia «lisää vain vesi»-aterioita, kuten perunamuusia, keittoa ja nuudeleita. Pitemmillä pysähdyksillä ruokavarastoa voi täydentää aseman kioskeista. Ja muista pakata mukaan myös ruokailuvälineet! Samovaarista saa jatkuvasti kuumaa vettä, joka onkin venäläisen junan mukavimmista puolista. Tiedän venäläisten olevan harmissaan siitä, että suomen Allegrossa
samovaaria ei ole. Oma kuppi pitää olla, ja mielellään myös omaa teetä. Tosin teepusseja voi yleensä ostaa vaunuemännältä, ja saattaapa sieltä löytyä lainaksi teelasikin. Joissakin junissa on ravintolavaunu, mutta sen varaan ei kannata laskea. Joskus on, joskus ei. Ja saako sieltä mitään syötävää vai pelkkää viinaa, onkin toinen juttu. Vaunuemänniltä saa ostaa myös sipsejä ja suklaata, sekä sanomalehtiä.

Junassa matkustaminen on mielenkiintoista etenkin siksi, että sillon saa usein tilaisuuden törmätä mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin. Junissa olen tutustunut toinen toistaan ihanimpiin babuskoihin, juttelunhaluisiin perheenäiteihin, tutustunut nuorten opiskelijoiden elämään, ratkonut sanaristikkoja lasten kanssa (se oli meille molemmille yhtä haastavaa), saanut matkavinkkejä, vastannut loputtomiin kysymyksiin Suomesta ja oppinut sotilaspojilta uusia korttipelejä. Valehtelematta voin sanoa, että nimenomaan junassa olen saanut laajimman kosketuksen venäläisten ihmisten elämään. kaikenlaisten ihmisten. Ehkä missään muualla ei voi luontevasti tutustua niin suureen joukkoon erilaisia ihmisiä. Jos vain osaa vähänkään venäjää, kannattaa kokeilla junaa. Se palkitsee.