Tällä kertaa ajattelin kertoa teille, millaisia kokeiluita minulla on ollut venäläisten leivonnaisten valmistuksessa. Kymmenisen vuotta sitten ostin omakseni venäläisen keittokirjan ja siitä olen tiiraillut ohjeita. Paljon on joutunut kyllä soveltamaan, sillä, kuten todettu, venäläiset ja suomalaiset raaka-aineet eivät aina ihan vastaa toisiaan. Pakkauskootkin poikkeavat toisistaan: kuka nyt Suomessa laittaisi maitorahkaa taikinaan ohjeen mukaisesti 600 grammaa, kun sitä myydään 250 ja 500 gramman paketeissa?
Ensimmäinen venäläinen leivonnaiseni lienee ollut творожная запеканка, jonka tapaan suomentaa rahkapaistokseksi. Tutustuin tähän herkkuun ollessani opiskeluaikoina töissä venäläisellä lastenleirillä, siellä paistosta tarjottiin usein jälkiruoaksi tai aamupalaksi. Paistos itsessään ei ole kovin makea, mutta lisäämällä kondensoitua maitoa tai vaikkapa hilloa palasen päälle, saa siitä hyvän jälkiruoan.
Kirjasta soveltamani ohje kuuluu seuraavasti: sekoita 0,5 dl mannaryynejä kiehuvaan veteen (tarkista veden ja suurimoitten suhde pakkauksesta) ja keitä pakkauksen ohjeen mukaisesti kypsäksi. Anna seoksen jäähtyä. Kippaa mannapuuro taikinakulhoon, lisää siihen 500 g rahkaa, 0,5 dl sokeria, puolisen teelusikallista suolaa ja yksi kananmuna. Halutessaan mukaan voi laittaa myös rusinoita. Sekoita tasaiseksi massaksi. Kumoa korppujauhotettuun vuokaan ja paista 250-asteisessa uunissa 20–30 min.
Paistos on parhaimmillaan lämpimänä, mutta voi sen kiskaista kitusiin suoraan jääkaapistakin. Itse paistan sen yleensä täytekakuntekoon tarkoitetussa irtopohjavuoassa, koska siitä se on helpointa leikata ja irrotella. Leirillä paistos tehtiin isommilla uunipelleillä paksun pannukakun tapaan. Tämäkin on hyvä vaihtoehto, mutta taikinaa pitää tehdä enemmän.
Venäläisiä maustettuja pikkuleipiä, jonkin sortin pipareita eli prjanikeja olen yrittänyt tehdä vain kerran. Keittokirjani kaikki ohjeet olivat hirveän monimutkaisia, niin se kokeilemani yksinkertaisinkin versio. Eikä niistä vain tullut yhtä hyviä, kuin kaupasta ostetuista. Venäläiset tuttuni ovat sanoneet samaa. Oletteko te joskus onnistuneet?
Jokin aika sitten päätin jatkaa kokeilujani rahkapohjaisten leivonnaisten kanssa ja tein syrnikejä. Ne ovat paksuja, rahkaisia pikkulettuja, joita tarjotaan yleensä aamiaisella hillon ja/tai smetanan kera (Suomessa kannattaa käyttää esim. turkkilaista jogurttia).
Vanha tuttu keittokirjani tarjosi yksinkertaisen ohjeen, jota yritin muokata meidän rahkapurkin mukaisiin mittoihin: rahkaa 250 g, jauhoja pikkaisen vajaa desi, yksi muna, puoli desiä sokeria. Nämä aineet vain kulhossa sekaisin, helppoa kuin mikä! Suolaakin käsketään laittaa mukaan, mutta sen määrää ei kerrota. Laitoin puolisen teelusikallista. Lopuksi olisi pitänyt taputella taikinasta litteitä kakkaroita, jauhottaa ne ja paistaa molemmin puolin. Helpompaa olisi varmasti ollut vain lätsäyttää taikina suoraan paistinpannulle ja muotoilla sitä vähän siinä, omasta taikinastani tuli nimittäin liian löysää. Koska lätty on paksu, niin se kannattaa paistaa hitaasti matalalla lämmöllä. Yhdessä ohjeessa käskettiin laittamaan syrnikit vielä paistinpannulla paistamisen jälkeen 180-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi, mutta mielestäni ne valmistuivat ihan hyvin yhdelläkin paistolla.
Syrnikit ovat tosi täyttäviä, ja ainakin omani onnistuivat maun puolesta hyvin, vaikka tekotavassa ja ulkonäössä olisi ollut toivomisen varaa. Suosittelen!
Juttusarjan aiemmat osat luettavissa täältä: osa 1 ja osa 2.
Tiia Moilanen
Kirjoittaja kaipaa venäläisiä ruokia Suomessa ollessaan, mutta ikävöi kyllä monia suomalaisia ruokia Venäjällä asuessaan