Minulta usein kysytään, että olenko venäläinen kun etunimeni on Maria, ja ulkonäköni saattaa joidenkin silmään muistuttaa venäläistä. Siihen kun vielä lisää työpaikkani Suomi-Venäjä-Seurassa, niin saan vastailla aika usein olevani syntyperäinen suomalainen ja vain kiinnostunut venäjän kielestä ja kulttuurista. Ulkonäkööni saattaa kyllä vaikuttaa se, että mummoni ja vaarini suvut ovat lähtöisin Karjalankannakselta, Hannilan kylästä Antreasta (Kamennogorsk) ja Laatokan rannalta Metsäpirtistä (Zaporožkoje).
Mummon kotitalo Hannilassa
Äidin äitini oli kotoisin Hannilasta, ja hän kertoi meille lapsenlapsilleen usein ihan iltasatuina juttuja elämästä Karjalassa ennen sotia kuin myös avoimesti sodasta ja siitä, miten hänen perheensä joutui jättämään rakkaan kotinsa venäläisille. Me saatoimme lapsena leikkiä mummolassa jopa evakkoretkiä ja miettiä miltä se mummon kertoma iso kanakivi näyttää, jonka alla asui puhuva kana.
Opiskeltuani venäjää ja tutustuttua Venäjällä matkusteluun hieman enemmän, olemme käyneet perheeni kanssa kaksi kertaa katsomassa mummoni kotitaloa. Talo sijaitsee Hannilan kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päässä Viipurista. Ulkoapäin talo on täysin samanlainen kuin ennen sotia, joskin ikkunan puitteet on venäläiseen tyyliin maalattu turkooseiksi. Pihaan on rakennettu sauna, jota siinä ei ennen ollut. Sisältä talo on kuulemma täysin remontoitu viime vuosina emmekä ole päässeet siihen sen kummemmin tutustumaan.
Kanakivi
Viime kesänä tien paikkaa talon vieressä oli muutettu, ja kaukaa näytti siltä, että talo oli purettu tietyön alta. Onneksi tuttu talo kuitenkin ilmestyi mutkan takaa ja pääsimme taas tervehtimään jo tutuksi tullutta asukasta, joka muisti muitakin sukulaisiamme vuosien varrelta.
On jännä tunne, kun saapuu talon pihaan, ja se tuntuu niin tutulta mummon kertomusten takia. Mieleeni on jäänyt, se kun kesällä ennen jatkosodan päättymistä parikymppinen mummoni oli ollut keittämässä ruispuuroa suomalaisille sotilaille kotonaan, kun naapuri huusi, että viimeinen juna lähtee. Mummo oli nostanut vielä hieman raa’an puuron keittiönpöydälle, tokaissut sotilaille, että syökää, napannut repun oven pielestä ja juossut junalle. Junarata kulkee aivan mummoni vanhan kotitalon vierestä. Kun olemme kahtenakesänä vierailleet Hannilassa, olen voinut kuvitella, miten mummoni on juossut junaan ja katsonut viimeisen kerran kotiaan.
Hannilan juna-asemalla
Venäjällä on ulkomaalaisen mahdollista ostaa lain mukaan kiinteistöjä, muttei maata. Olen joskus herkutellut mielessäni, miten mukava olisi ostaa mummoni kotimökki takaisin sukuun, matkustaa Karjalaan kesälomilla ja laittaa taloa omannäköiseksi ja viettää leppoisia aikoja Venäjän maaseudulla. Byrokratia vain pelottaa ja se, miten talon saisi vahdittua niin, ettei sitä heti meidän sieltä lähdettyämme ryöstettäisi tai vaikka poltettaisi. Mutta ehkä joskus minullakin on kesämökki. Kesämökki Karjalankannaksella, puolen tunnin ajomatkan päässä Viipurista, neljän tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta.
Hannilan asemalla ei tule talvella kylmä…
Maria Lepistö
Kirjoittaja harrastaa kotiseutumatkailua ja toivoo joskus omistavansa mökin Venäjällä.